~ jos mä oisin ihan pieni ~

Jälleen kerran mulla on tosi huono fiilis itseni kanssa. 

On lauantai ilta ja makaan sängyllä.

Kuulen kuinka jauheliha ritisee pannulla,  kun äiti tekee pizzaa. 

Melkein tunnen jo kuinka rasva imeytyy minuun.

Mahassa suklaa painaa kuin synti. 

Ahdistava olo. 

Päivä alkoi hyvin, vain yksi viipale leipää. 

Mutta sitten sorruin syömään suklaata. 

Koko päivän saldo on leipä + banaani + suklaata
Mutta suklaata on paljonpaljonpaljon LIIKAA
Olen taas niin yksinäinen,  että tekisi mieli vai itkeä.
En ole kevyt vaan raskas.
Vain poskia pitkin valuvat kyyneleet ovat kevyitä.
Minulla on kevyeksi vielä pitkä matka.
Ja kivinen.
Vaikea.
Välillä tuntuu että selviän ja parannun.
Mutta halu olla laiha vie voiton.
Tämä on elämäntapa.
En pääse ikinä eroon näistä ajatuksista.
En ainakaan yksin.
Ja nyt olen yksin taas.
Tuntuu ettei kukaan enää välitä.
Miksi muuten vietän taas koko viikonlopun yksin?
Kaipaan läheisyyttä ja piristystä.
Mutta whatsapp on hiljaa.
Äiti ei ymmärrä.
Silja on poikaystävänsä kanssa.
Enkä halu häiritä.
Eikä Siljaa kiinnosta.
Muut eivät tajua näitä ajatuksia.
Eikä muut ole niin läheisiä.
Onko enää Siljakaan?
Hän ei halua viettää aikaa.
Aina jotain muuta.
Eikä viesteissä ole enää hymiötä.